maanantai 8. lokakuuta 2007

Ilkka haastatteli minua


Tietotekniikassa aika keskittyä sisältöjen rakentamiseen
Juhani Martikkala
keskiviikko 19.09.2007

(kuvateksti) Viime vuosikymmenien kehitys on keskittänyt väkeä maalta kaupunkeihin. Matti Makkonen uskoo, että tietotekniikka tarjoaa mahdollisuuden käänteiseen kehitykseen. Kuva: Kari Löfhjelm

Tietotekniikan kehitys on nyt vaiheessa, jolloin on aika ryhtyä rakentamaan sisältöjä ja toisaalta parantamaan tuottavuutta julkisessa hallinnossa.Diplomi-insinööri Matti Makkonen uskoo, että jos näitä sisältöjä rakennetaan viisaasti alueellisista lähtökohdista, tietotekniikka palvelisi maakuntien kehitystä. Syntyisi käänteinen Kiina-ilmiö, kun pienimuotoisenkin toiminnan tehokkuus paranee.Matti Makkosen puheelle antaa pontta se, että hän on yksi matkapuhelinalan uranuurtajista ja häntä pidetään muun muassa tekstiviestien isänä. Hän on toiminut mm. Telia-Soneran edeltäjän Tele Finlandin matkapuhelinpuolen johtajana, Nokian tehtävissä ja puhelinyhtiöiden omistaman Finnet Oy:n toimitusjohtajana.Makkonen on seurannut sisältä päin, miten tietotekniikan kehitys on muuttanut ihmisten toimintaa ja mullistanut maailmaa. Vai onko mullistanut? Makkosen mielestä välineet ovat olemassa ja mullistus alkamassa.Makkosen kolmen miehen insinööriryhmä keksi joskus vuonna 1983, että matkapuhelin voi vastaanottaa toisesta matkapuhelimesta lähetetyn kirjoitetun viestin. Tarkkaa ajankohtaa ei dokumentoitu eikä keksintöä patentoitu. Kesti yli kymmenen vuotta, ennen kuin Nokia toi markkinoille puhelinmallin, jolla viestin lähettäminen oli helppoa. Asteittain tekstiviestit ovat tulleet osaksi ihmisten arkipäivää.
Kylän kuppilasta internetiin
Matti Makkonen arvioi, että kännykät ja internet ovat nyt teknisen kehityksensä puolesta vakiintuneet niin, että nyt niiden varaan voidaan ryhtyä rakentamaan laajassa mitassa paikallisia sisältöjä. Internet on tähän asti kehittynyt kohti keskitettyjä palveluita, globaaleja kauppapaikkoja. Mutta moni paikallinenkin edelläkävijä on jo verkossa, eivätkä pohjalaiset ole jälkijunassa.Makkonen huomasi tämän jokin vuosi sitten, kun mies ryhtyi rakentamaan kesämökkiä Savonlinnan seudulle ja turvautui internetiin löytääkseen hirsirakentajia. Näitähän löytyi, mutta ei ensimmäistäkään lähiseudulla vaan useimmat Etelä-Pohjanmaalta. - Täkäläisillä siis on selvästi paremmat valmiudet mennä internetin hyötykäyttöön, kuin idän yrittäjillä, Makkonen sanoo kohteliaasti. Savossa oli parempi laittaa sana kiertämään kylänmiesten keskuuteen. Kirkonkylän kuppila on siellä vielä toimivampi kuin internet.
Sanomalehdet internetissä
Kun kirkonkylän kuppilasta päästään hyödyntämään internetiä arkipäivän elämässä, tarvitaan alueellista sisältöä. Makkosen mukaan alueelliset puhelinyhtiöt voisivat ottaa vastuun alueellisesta sisällöntuotannosta. Teleoperaattorit ovat tehneet työtä puhelinyhteyksien muuttamiseksi laajakaistayhteyksiksi, ja niillä voisi Makkosen mukaan olla avainrooli myös seuraavassa vaiheessa, laajakaistayhteyksien hyödyntämisessä.- Nyt olisi mentävä mukaan ihmisten arkeen ja kehitettävä toimintatapoja arjen tietoyhteiskuntaan. - Teleyhtiöt voivat kehittää toimintaansa alueellisista lähtökohdista, esimerkiksi auttaa alueen toimijoita menemään internetiin ja ottamaan siitä kaikki hyöty irti.Makkonen ottaa esimerkkinä muutoksesta sanomalehdet. Lehdet ovat menneet nettiin alun perin sillä ajatuksella, että se voisi olla uusi tehokas jakelukanava, ja jonne menemistä ei voi välttää. - Aktiivisesti netissä toimivat sanomalehdet ovat kehittymässä interaktiivisiksi uutisten ja tarinoiden välittäjiksi ja keskusteluiden promoottoreiksi.
Pankit panostivat tietotekniikkaan
Tietotekniikan hyväksikäyttö on säästänyt jo paljon työtä, mutta Makkosen arvion mukaan yhteiskunnassa voidaan lisätä tuottavuutta vielä paljon käyttämällä tietotekniikkaa hyväksi täysimääräisesti. Julkisuudessa on esitetty laskelmia miljardisäästöistä, jos yhteiskunnan palveluja hiukan tehostetaan. Jos siis toimittaisiin nykyisiä käytäntöjä fiksummin, olisi rahaa käytettävissä muuhun tärkeään. Tämä edellyttäisi julkisten palvelujen yhtenäistämistä ja tuotteistamista. Makkonen ottaa esimerkiksi pankit, jotka laman karvaiden kokemusten jälkeen panostivat tehostamiseen, erityisesti tietotekniikkaan. Enää ei mennä kunnan keskustaan jonottamaan pankkitiskille, vaan palvelut on yhdenmukaistettu, tuotteistettu ja keskitetty tietojärjestelmiin. Palvelut ovat tehokkaasti siellä missä ihmiset liikkuvat, ja toisaalta resursseja säästyy kasvokkain hoidettavaan palveluun.
Kunnista palvelujen jakelukanava
Samanlaisella mallilla voitaisiin Makkosen mukaan oleellisesti parantaa kunnallisten palvelujen tuottavuutta. Palvelujen kehitystyö keskitettäisiin ja esimerkiksi tietotekniikka olisi yhtenäistä. Kunnat toimisivat palvelujen jakelukanavina. - Kunnilla on hyviä ja huonoja ratkaisuja, mutta kokonaisuuden kannalta tärkeintä olisivat yhtenäiset toimintatavat. - Myös sairaaloissa tietotekniikkaa nykyistä laajemmin hyödyntämällä voitaisiin nopeasti parantaa tuottavuutta.

Ei kommentteja:

Tietoja minusta

Olen syntynyt Suomussalmella vuonna 1952. Läksin maailmalle oppia ja ammattia hakemaan ja sillä tiellä olen edelleen. Tein pitkään töitä Suomen kännykkäilmiön ytimessä. Muutaman vuoden olin vapaana asiantuntijana ja konsulttina, mutta 1.8.2010 aloitin "normaalin" työn Anvia Oyj:n toimitusjohtajana. Sähköpostia minulle voi lähettää osoitteeseen makkosmatti(miumau)gmail.com.