lauantai 21. huhtikuuta 2007

Kissa nostaa häntäänsä

Joskus on tilanteita, joissa ei voi olla hiljaa. Suomen Kuvalehti jakoi artikkelissaan kiitosta Jorma Ollilalle ja Suomen opetusministeriölle teleyhteyksien järjestämisestä Neuvostoliitosta irti pyristelleen Viron johdolle. Kiitos olisi kuulunut Telelle, joka toimitti virolaisille verkon ja puhelimet. Henkilöistä sankari oli Raine Mönkkönen, joka eräänä iltana soitti minulle ja pyysi lupaa poistaa ulkomaanestot Viron hallituksen puhelimista.

Kirjoitin alla olevan vastineen, joka myös julkaistiin.

Viron johdon NMT-yhteyksistä 90-luvun alussa

Lennart Meren muistoartikkelissa (SK 11/06) viitataan mm. NMT-puhelimiin, joilla oli merkittävä rooli Lennart Meren ja Viron valtion johdon yhteytenä itsenäisyyden palautumisen kriittisissä vaiheissa. Haluan täydentää ja korjata artikkelin tietoja.

Telen (Sonera) merkittävimpiä 90-luvun alun hankkeita oli Viron NMT. Yhteydet toteutettiin siten, että verkon keskus oli Suomessa ja Viroon rakennettiin vain tukiasemia. Verkko palveli alkuvaiheessa lähinnä Virossa vierailevia ulkomaalaisia. Virolaisilla oli puhelimia vain "virkakäytössä" ja ulkomaalaisten yritysten edustajilla. NMT käynnistyi jo neuvostovallan aikana Moskovasta sadun luvan turvin.

Myös Viron valtion johdon keskeisillä henkilöillä oli NMT. Puhelimet ja liittymät lahjoitti Tele, joka kustansi myös puhelut. Lahjapuhelimista oli estetty soittaminen muualle kuin Suomeen, Ruotsiin tai Viroon. Valtion johdolle avattiin kuitenkin vapaat ulkomaapuhelut, kun johto hajaantui ulkomaisiin pääkaupunkeihin itsenäistymisen kriittisissä käänteisteissä. NMT-yhteydet toimivatkin myös silloin, kun muu ulkomaanliikenne katkaistiin.

Jorma Ollilalla ja Suomen opetusministeriöllä ei asiassa ollut roolia, vaikka artikkelissa niin mainitaan.

Terveisin Matti Makkonen
Soneran matkapuhelinpalveluiden johtaja vuosina 1988 - 2000

1 kommentti:

ultrix kirjoitti...

Tavallaan voi siis sanoa, että posti- ja telelaitoksen kautta Suomen valtio tuki Viron itsenäistymistä varsin ovelalla tavalla! :)

Tietoja minusta

Olen syntynyt Suomussalmella vuonna 1952. Läksin maailmalle oppia ja ammattia hakemaan ja sillä tiellä olen edelleen. Tein pitkään töitä Suomen kännykkäilmiön ytimessä. Muutaman vuoden olin vapaana asiantuntijana ja konsulttina, mutta 1.8.2010 aloitin "normaalin" työn Anvia Oyj:n toimitusjohtajana. Sähköpostia minulle voi lähettää osoitteeseen makkosmatti(miumau)gmail.com.